Satamalista
Ohtakari
Sijainti: N 64° 05 330, E23° 24 400
Suojainen kalasatama upeiden hiekkarantojen päässä. Kesäisin kahvila-kioski. Armeija ampuu alkukesästä ja loppukesästä alueelta merellepäin. Ammunnoista kannattaa ottaa selvää etukäteen. Satama ruopattu keväällä 2012.
Poroluodonkari (Krunni)
.Sijanti: N63° 58. 560, E23° 09. 130
Poroluodonkari eli Krunni on Kälviän edustalla sijaitseva noin 700 metriä pitkä, mäntymetsää kasvava kalliosaari. Krunni on suosittu veneily- ja retkeilykohde, jonka suojainen satama on saaren eteläpäässä. Satamassa on infotaulu ja saaren länsiosasta löytyy myös laavu. Lisäksi saarella on nettikamerat, jotka tallentavat Krunnin säätilan 15 minuutin välein, joten sään muuttumista voi seurata verkkosivuilta ajantasaisena. Krunnin sääkamera löytyy osoitteesta https://krunni.com/.
Krunni on ikivanha kalastustukikohta, joka mainittiin kälviäläisten silakanpyyntipaikkana jo 1550-luvulla. Suurin osa Krunnin rakennuksista onkin entisiä kalastuskämppiä. Krunnin vanhimmat kämpät ovat sijainneet saaren itärannalla, jossa vielä on näkyvissä rakennusten sijoja. Nykyinen asutus sijaitsee karin eteläkärjessä missä myös on valtion 1970-luvulla rakentama satama.
Krunnilta löytyy yksi Kokkolan kansallisen kaupunkipuiston alueen iäkkäimmistä merimerkeistä: Saaren pohjoisosassa sijaitseva 1700-luvulta peräisin oleva maamme vanhin kalastusloisto eli Krunnin lyysi. Vanha loisto on matalan kivijalan varaan tehty pieni kuusikulmainen puurakennus. Loistossa on pärekatto, sekä kapea lyhtytorni, jossa on pidetty merkkivaloa kalastajien tarpeisiin.
Krunni kuuluu Kokkolan saariston Natura 2000 alueeseen. Saarella on myös kesämökkiläisiä ja kesäisin laiduntavia lampaita ympäristönhoitotöissä, jonka vuoksi kotieläimet tuleekin pitää saarella kytkettyinä.
Pohjoisosan kallioilla ja rantaniityillä ei tule liikkua Lintujen pesimäaikana 1.5.–31.7.
Lisäksi puolustusvoimien ammuntojen aikana on noudatettava annettuja liikkumismääräyksiä.
Poroluoto - Renö
Sijanti: N63° 57 240, E23° 11 980
Poroluoto on Kokkolan edustan saarista laajin. Se on suosittu veneily- ja retkeilykohde, jonka rantautumispaikka on lahden perukassa, aallonmurtajan takana.
Pohjoisenpuoleisilla tuulilla rantautuminen voi olla hankalaa. Talvisin jää- ja lumitilanteen salliessa Poroluotoon pääsee hiihtäen.
Saaren pohjoispäässä on autiotupa ja lisäksi saaren varustukseen kuuluu sauna, käymälä, tulentekopaikka sekä infotaulu. Poroluoto kuuluu Kokkolan saariston Natura 2000 -alueeseen ja on pääosin luonnonsuojelualuetta.
Poroluotoa on käytetty alueen muiden saarien tapaan kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana. Saarelta löytyy mielenkiintoisia polkuja ja merkkejä merellisestä kulttuurihistoriastamme.
Poroluoto / armeijan alusten betonipoijut
Sijainti: N63° 56 130, E23° 12 370
Armeijan vanhat betoniset kiinnityspoijut rannan tuntumassa
Trullevin kalasatama
Sijainti: N63° 56 130, E23° 12 370
Trullevinniemen kärjessä sijaitseva perinteinen kalastustoiminnan keskus. Satama-alueella on lintutorni, esteetön penkkipöytä ja maisemalava, mistä avautuu avara näkymä Pohjanlahdelle. Satamassa ei ole vieraspaikkoja.
Mustakari
Sijainti: N63° 51 880, E23° 07 010
GSF:N Kotisatama ja vierassatama. Alueelta löytyy polttoaineenjakelu ja ravintola.
Elba
Sijainti: N63° 63 51 962, E23° 06 187
Kokkolan Purjehtijat ry:n kotisatama. Sijaitsee Mustakarin vastarannalla.
Ravintola avoinna vain kesäisin.
Suntinsuu
Sijainti: N63° 51 380, E23° 07 010
Kokkolan kaupungin pievenesatama. Täältä lähtee yhteysalukset kohti Tankarin majakasaarta. Lyhyt matka kaupungin keskustaan. Alueella leirintäalue ja uimaranta.
Södra Trutklippan
Sijainti: N63° 54 400, E22° 53 800
Saaressa on Merenkulkulaitoksen rakentama pieni satama. Saarella on vanha loisto ja majakanvartijan mökki, jota Nuorisokeskus Villa Elba vuokraa.
Yhteystiedot: +358 50 329 4547 tai sales.elba@villaelba.fi
Tankar
Sijainti: N63° 56 943, E22° 51 044
Majakkasaari Kokkolan edustalla.
Tankar on vuosisatojen ajan tarjonnut suojaa rannikon kalastajille ja hylkeenpyytäjille. Saaren nykyinen majakka valmistui 1889 ja se on edelleen Suomen valovoimaisin majakka. Vireät yhteisöt synnyttivät saaren suojaisan sataman ympärille omintakeisia rakennuksia ja viehättävän kalastajakylän. Kylän rakennuksiin kuuluu esimerkiksi vuonna 1754 rakennettu pieni punainen kirkko. Saaren arvokas rakennuskanta on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Tankar on yhä monen rannikon asukkaan perinteinen kesäpaikka, jossa useilla suvuilla on oma kalastajamökkinsä.
Suojainen satama, kahvila, grillipaikka ja sauna erillismaksusta.
Repskäret
Sijainti: N63° 55 048, E22° 57 350
Luonnonsatama
Långskäret
Rantautumispaikka. Suojainen lahdenpoukama. Varustukseen kuuluu sauna, laavu ja grillikatos josta hienot näkymät Tankarin suuntaan.
Remmargrundet
Sijainti: N63° 54 500 E22° 50 000
Rantautumispaikka. Saaressa on Saaristoneuvoston ylläpitämä autiotupa ja nuotiopaikka.
Köpmanholmen
Sijaitsee Kokkola - Pietarsaari - sisäväylän varrella. Ravintola ja uimaranta.
Maankohoamis -näyttely.
Bryggan
Vanha kalastajakylä, jossa kahvilassa tarjolla mm. hampurilaisia. Upeasti toteutettu paikka, jossa laituriterassit. Vieressä uimaranta.
Mässkär
Sijainti: N63° 43 670, E22° 34 831
Pietarsaaren Tankar. Saunatilat, vettä ja sähköä saatavilla. Täällä odotellaan tuulia Vaasaan mennessä ja tullessa on kiva pysähtyä.