Veneilijäkurssi 2022 Kokkolassa

Halajaako mieli merelle? Haluatko päivittää tai virallistaa veneilyosaamisesi? Oletko hankkimassa tai kenties aikaisemmin hankkinut vesikulkuneuvon, mutta et ole täysin varma omien taitojen riittävyydestä. Lääkkeeksi tarjoamme sinulle paikallisin voimin toteutettavan veneilijän perustutkinnon.

Veneilijäkurssi sisältää käytännön veneilyyn ja merenkulkuun liittyviä perusasioita. Kurssilla opetettavat sisällöt käsittelevät erityyppisten veneiden turvalliseen käyttöön tarvittavia perustavia tietoja ja taitoja. Kursseille osallistumiselle ei ole erityisiä osaamis- ja kokemusvaatimuksia. Kurssi soveltuu myös perustaidot osaaville veneilijöille tietojen päivittämiseen.

Kurssin kouluttajina toimivat kokkolalaisten veneseurojen aktiiviset harrastajat. Heiltä saat ensikäden kokemuksia ja käytännön vinkkejä merellä liikkumiseen. Kurssin kouluttajat ovat myös SPV – Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n auktorisoimia veneilykouluttajia. Kurssin sisällöt ovat SPV:n koulutusohjelman mukaisia. Kurssi antaa mahdollisuuden jatkaa myöhemmin SPV:n koulutuspolkua kulkien venepäällikkökurssille, jonka suorittamista edellytetään kansainvälisen huviveneenkuljettajan lupakirjahakemukseen.

Kurssin hinta on 100 €, sisältäen 9 luentokertaa sekä yhden (n. 1,5 h) ryhmäharjoitussession moottori- tai purjeveneessä kesäkuussa 2022 myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kurssimaksu sisältää Navigointi I -kurssikirjan (hinta 34 €) sekä harjoituskartan. Kirjat ja kartat jaetaan osallistujille ensimmäisellä luentokerralla.

 Vesiharjoitteluun osallistuminen edellyttää SPV:n ryhmävakuutuksen, jonka saat automaattisesti liittymällä jäseneksi johonkin tämän kurssin järjestävistä veneily-yhdistyksistä: Kokkolan Venekerho ry., Gamlakarleby Segelförening r.f. tai Kokkolan Purjehtijat ry.

Veneilijätutkinnon läpäisemisen varmistamiseksi luennoille osallistuminen on erittäin suositeltavaa. Kurssilaiset saavat kurssiavaimen SPV:n sähköiselle Moodle-oppimisalustalle, missä kurssin keskeiset tiedolliset oppisisällöt ovat opiskelijoiden vapaasti selattavissa. Moodlessa on myös eri teemoja käsitteleviä itsenäisesti tehtäviä harjoitustehtäviä. Veneilijäkurssin tutkinto-osuus tehdään Moodle-oppimisalustalla kotitenttinä, jonka voi suorittaa omalta tietokoneelta tai tabletilta. Veneilijätutkintoon sisältyvän teoriaosuuden sekä käytännön vesiharjoittelun suorittaneet saavat todistuksen sekä oikeuden käyttää veneilijän pätevyysviiriä. Ennen käytännön vesiharjoittelua teoriaosuus tulee olla hyväksyttävästi suoritettu.

Kaikki luennot (2h/luento) järjestetään Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen tiloissa, Talonpojankatu 2 B, Kokkola (2 krs. Karvo -salissa).

Yhteinen aloitus verkkovälitteisesti Teamsissa. Aloitustapaamisessa esitellään kurssin keskeiset sisällöt sekä kurssin opettajat.
Yhteinen lopetus myös etäyhteydellä, jolloin kerrataan kurssin keskeiset sisällöt ja annetaan vinkkejä ja ohjeita tenttiin. 

      Aloitus ja kurssin esittely (tiistai 8.3. klo 18, etäyhteys Teams)

      Hyvä veneilytapa ja sääilmiöt (tiistai 15.3. klo 18)

      Turvalaitteiden käyttö ja päällikön vastuu (keskiviikko 16.3. klo 18)

      Merikartta, merimerkit ja karttatyöskentely (keskiviikko 23.3. klo 18)

      Kompassi: eranto ja eksymä (torstai 24.3. klo 18)

      Paikanmääritys ja elektroninen navigointi (tiistai 29.3. klo 18)

      Venetekniikka (keskiviikko 30.3. klo 18)

      Reittisuunnittelu, solmut, ankkurointi ja laiturimanööverit (tiistai 5.4. klo 18)

      Tenttiin valmistautuminen (keskiviikko 6.4. klo 18, etäyhteys Teams)

      Tentti (ajankohta ilmoitetaan myöhemmin)

 

Ilmoittaudu kurssille pe 11.2.2022 mennessä tämän linkin kautta: https://forms.gle/deUX3fCCVgbxXacF6
Kurssille on rajoitettu osallistujamäärä (max. 30 henkeä).

Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse: venekokkola@gmail.com

Huomioithan, että maamme hallituksen sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettamat mahdolliset koronarajoitukset saattavat aiheuttaa muutoksia kurssin toteuttamiskäytäntöihin. Näistä informoidaan erikseen ennen kurssin alkua.